Auta Punaista Sulkaa tukemaan nuoria hyvään elämään!

Juha Tapio Hartwall Arenalla

Punainen Sulka osallistui Kansainväliseen vapaaehtoistoiminnan päivään 3.12.2016 järjestämällä Helsingissä Narinkkatorilla yhdessä yhteistoimintakumppanien kanssa laajan yleisötapahtuman.  Päivä huipentui illalla Juha Tapion konserttiin Hartwall Arenalla.

 

Juha Tapio luovutti Sinun vuorosi loistaa -kiertueen päätöskonsertin tuloista 35.000 euroa Punainen Sulka 2017 -kampanjalle. Sitä koskeva lahjashekki luovutettiin juuri ennen konserttia Harwall Arenan tiloissa.

 

Keväällä Juha Tapio lähtee kiertämään kitaransa kanssa intiimeissä ympäristöissä Ittekseen -kiertueella. - Mies ja kitara on kuninkuuslaji. Näissä konserteissa tilan saa ja täyttää olennainen, hän sanoo.

 

Ohessa Hartwall Arenan konserttiin liittyviä näkymiä ja tunnelmia.

 

Kuvat: Thorleif Johansson


.


YHTEYSTIEDOT

Punainen Sulka

Suomen Lions-liitto ry
Kirkonkyläntie 10
00700 Helsinki

KERÄYSLUPA

Manner-Suomi POL-2015-8675, voimassa 1.1.2016-31.12.2017, Poliisihallitus 29.10.2015. Ahvenanmaa ÅLR 2016/6382, voimassa 1.1.2017-31.12.2017, Ålands landskapsregering 7.9.2016.

Punainen Sulka keräyksen kautta kerätyt varat käytetään nuorisotyöhön.


PUNAINEN SULKA SOMESSA