Auta Punaista Sulkaa tukemaan nuoria hyvään elämään!
Myrsky tarjoaa vaikeissa elämäntilanteissa oleville nuorille tavan ilmaista tunteitaan taiteen kautta. Taidemuotoja ovat mm. musiikki, sirkus, elokuva, valokuvaus ja teatteri. Projekteja vetävät taiteen ammattilaiset. Monelle nuorelle Myrskyyn osallistuminen on ollut elämän käännekohta.
Näkövammaisten liitto edistää näkövammaisten ihmisten mahdollisuutta elää hyvää, itsenäistä elämää. Liitto palvelee kaikkia Suomen näkövammaisia ja heidän läheisiään riippumatta jäsenyydestä ja vamman vaikeusasteesta. Nuorisotoimi järjestää muun muassa kursseja ja leirejä eri puolilla Suomea.
Nuorten vuonna 2011 perustama Suomen ensimmäinen valtakunnallinen Nuorten mielenterveysseura Yeesi ry tekee voimavaralähtöistä mielenterveystyötä korostaen positiivisuutta. Tavoitteena on tuottaa hyvinvointia ja vahvistaa nuorten omia voimavaroja.
Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry toimii terveiden elämäntapojen edistämiseksikoko maassa ja koko väestön parissa lapsista ja nuorista työ- ja eläkeikäisiin. Alkoholiin, tupakkaan ja huumeisiin liittyvän ehkäisevän työn ohella EHYT ry ehkäisee pelaamisesta syntyviä haittoja sekä edistää päihteetöntä liikennettä.
Walkers on Aseman Lapset ry:ssä vuodesta 1994 kehitetty nuorisotyön muoto, joka perustuu ammattilaisten ja aikuisten vapaaehtoisten työntekijöiden antamaan aikaan ja läsnäoloon. Walkers toimii 12 paikkakunnalla Suomessa ja toiminnassa on mukana 400 vapaaehtoista.
Lions-klubit ovat kotipaikkakunnan palvelua ja hyväntekeväisyyttä varten muodostettuja yhteisöjä. Lions-toiminta tarjoaa mahdollisuuden palvella avun tarpeessa olevia ihmisiä. Samalla se antaa omaan elämään laatua. Vapaaehtoisena toimiessa ei auta vain muita vaan samalla saa myös omaan elämään uutta sisältöä.
Tukikummit-säätiö sai alkunsa vuonna 2007 Sauli Niinistön ja Hjallis Harkimon yhteisestä huolesta siitä, miten voitaisiin auttaa Suomessa asuvia hädänalaisessa asemassa olevia lapsia ja nuoria, parantaa heidän tilannettaan ja elinolojaan ja siten vähentää syrjäytymisen uhkaa.
Partiolaiset on Suomen suurin nuorisojärjestö. Toimintaan osallistuu vuosittain 65.000 jäsentä. Joka viides suomalainen on tai on joskus ollut partiolainen. Partiolaisuus vaalii vastuuntuntoisuutta, ympäristön ja toisten ihmisten huomioimista sekä johtajuustaitoja. Harrastus on täynnä ystävyyttä, naurua ja unohtumattomia elämyksiä.
Elämänhallinnan perusta luodaan lapsuudessa ja nuoruudessa. Nuorelle elämänhallinta on luottamusta siihen, että voi vaikuttaa oman elämänsä kulkuun. On tärkeää opetella jo nuorena itsetuntemukseen perustuvaa kykyä asettaa tavoitteita ja löytää tapoja niiden saavuttamiseen. Elämänhallintaan sisältyy myös mahdollisuus asettaa unelmia, joita kohti kulkea.
Syrjäytyneitä 15-29 -vuotiaita nuoria arvioidaan olevan Suomessa yli 50.000 eli noin 5 % kyseisistä ikäluokista. Syrjäytyminen on voimakkain eriarvoistumista aiheuttava tekijä Suomessa, ja osaltaan se lisää rikollisuutta sekä sosiaalista levottomuutta. Taloudellisesti yhdestä syrjäytyneestä aiheutuva kustannus ja tulonmenetys yhteiskunnalle on yhteensä 1-1,5 miljoonaa euroa.
Mielenterveys on hyvinvoinnin tila, jossa ihminen pystyy näkemään omat kykynsä, ja hän selviytyy elämään kuuluvista haasteista. Kaikki nuoret eivät voi hyvin. Näitä nuoria ei saa jättää yksin, vaan heitä tulee auttaa löytämään omat vahvuutensa ja kadotetun uskon tulevaisuuteen. Jokainen mielenterveyden edistämiseen sijoitettu euro maksaa itsensä takaisin viisinkertaisesti.
Nuorten päihteitä koskevat valinnat vaihtelevat raittiudesta turruttavaan päihtymykseen. Päihteetön elämäntapa on onnistunut valinta. Jää aikaa harrastuksille, opiskelulle ja ystäville. Tulevaisuuden suunnitelmat, terveys ja talous ovat paremmin hallinnassa. Siksi nuoria tulee tukea päihteettömyyteen. Se suojaa heidän omaa elämäänsä ja rakentaa myös lähipiirin hyvinvointia.
Yhteistyössä

YHTEYSTIEDOT

Punainen Sulka

Suomen Lions-liitto ry
Kirkonkyläntie 10
00700 Helsinki

KERÄYSLUPA

Manner-Suomi POL-2015-8675, voimassa 1.1.2016-31.12.2017, Poliisihallitus 29.10.2015. Ahvenanmaa ÅLR 2016/6382, voimassa 1.1.2017-31.12.2017, Ålands landskapsregering 7.9.2016.

Punainen Sulka keräyksen kautta kerätyt varat käytetään nuorisotyöhön.


PUNAINEN SULKA SOMESSA