- Teet mitä tahansa,
niin usko vahvasti siihen ja tee sitä
täysillä. Palkkio tulee ennemmin tai myöhemmin.
Näin vakuuttaa Niemi Palvelut Oy:n yrittäjä Esa Niemi, yksi Punainen Sulka -kampanjan sulkalähettiläistä.
Ja hän todella tietää, mistä puhuu. Hän kun on yksi niistä neljästä veljeksestä, jotka syntyivät keskelle pienyrittäjyyttä.
Isä Kalevi osti vuonna 1981 pakettiauton ja alkoi tehdä pienimuotoisia muuttoja iltaisin ja viikonloppuisin. Muuttokeikkoja oli päivittäin pari, mutta kiireaikoina samalle päivälle osui kolmekin keikkaa. Ja perheen neljä poikaa auttoivat isää minkä omilta töiltä ehtivät.
Samaan aikaan Aune-äiti otti kotona vastaan tilauksia ja merkitsi ne sinikantiseen ruutuvihkoon.
Alunperin aikomuksena ei ollut kasvattaa yritystä miksikään suuryritykseksi, vaan päämääränä oli oma työllistyminen ja mahdollisuus olla ja toimia verraten vapaasti.
Toisin kävi. Asiakkaita tuli lisää ja lisää. Tänään niemiläisiä on toista tuhatta ja muuttolaatikoitakin yli 100.000!
Yrittäjyyttä ja urheilua
Esa Niemi aloitti yritystoiminnan pyörittämisen reilusti parikymppisenä.
- Vauhdikkaan nuoruuden jälkeen oli aika valita, mitä tekisi isona. Erilaisten sattumien kautta tie kulki yritystoimintaan ja myös urheilun ja liikunnan pariin.
Jälkimmäinen on johtanut mm. Suomen Judoliiton puheenjohtajan vastuuseen vuosina 2013-2015 sekä nykyisiin Kansainvälisen Judoliiton sekä Euroopan Judounionin komissaarin tehtäviin.
Niin yrityselämässä kuin urheilussakin Esa Niemi on saanut olla paljon nuorten kanssa tekemisissä.
- Ne ovat täydentäneet toisiaan, ja matkan varrelle on mahtunut paljon hienoja hetkiä ja hienoja ihmisiä, Niemi toteaa.
- Urheiluseurassa on yleensä luonnostaan nuoria mukana, ja urheilun vapaaehtoistoiminta on erittäin tärkeää koko yhteiskunnan kannalta.
- Lisäksi osallistuminen suurtapahtumien järjestelyihin on tukenut liiketoimintaa, mutta myös nuorten ja vähän vanhempienkin vapaaehtoistoimintaa. Mukaan on mahtunut mm. kahdet Yleisurheilun EM-kisat ja yhdet MM-kisat, neljät jääkiekon MM-kisat, hiihdon MM-kisat, kesäolympialaiset, judon EM-kisat sekä uutena tapahtumana SM-viikko…
Vuonna 2014 solmittiin Stadion-säätiön kanssa Helsingin Olympiastadionin uudistamishankkeeseen liittyvä nelivuotinen yhteistyösopimus, jolla mahdollistetaan logistiset palvelut Stadion-säätiön muille yhteistyökumppaneille.
Niemi Palvelut Oy on tukenut vuosien varrella monia lapsia ja nuoria lähellä olevia hyväntekeväisyyshankkeita. Se osallistui esimerkiksi Uuden Lastensairaalan projektiin ja oli mukana tämänkin vuoden Nenäpäivässä.
Nyt Esa on lähtenyt sulkalähettilääksi.
- Kun pyydettiin ja perusteltiin, miksi keräys on tärkeä, niin ei voinut oikein vastata muuta kuin ”kyllä”, hän myhäilee. Mutta myös vakavoituu:
- Lisäksi viime aikoina on tullut vastaan useitakin hankalassa tilanteessa olevia. Sitäkin kautta on näkynyt, että avun tarpeessa olevia on Suomessa paljon, hän toteaa.
- Ja harmittavasti tuntuu, että joka puolelta vain leikataan resursseja ja euroja. Toivottavasti päättäjiltä löytyy viisautta, etteivät leikkaukset kohdistu väärään suuntaan ja maksun paikka tulee nuorten osalta sitten jälkikäteen, Esa Niemi toivoo.
Teksti: Thorleif Johansson
Punainen Sulka
Suomen Lions-liitto ry
Kirkonkyläntie 10
00700 Helsinki
Manner-Suomi POL-2015-8675, voimassa 1.1.2016-31.12.2017, Poliisihallitus 29.10.2015. Ahvenanmaa ÅLR 2016/6382, voimassa 1.1.2017-31.12.2017, Ålands landskapsregering 7.9.2016.
Punainen Sulka keräyksen kautta kerätyt varat käytetään nuorisotyöhön.