Auta Punaista Sulkaa tukemaan nuoria hyvään elämään!

Urheilumies Kaj Kunnas

Nuoret ovat tulevaisuutemme

Kaj Kunnas on urheilumies viimeiseen asti. Hän on seurannut aitiopaikalta niin huippu- kuin nuorisourheiluakin.

 

- Nuoret ovat meidän tulevaisuutemme. 12–17 -vuotiaat ja siitä vielä vähän vanhemmatkin tekevät Suomesta entistä paremman maan asua ja elää, hän vakuuttaa.

 

Ja luottaa myös vapaaehtoistoimintaan.

 

  • Haluan pitää hyväntekeväisyyttä ja vapaaehtoista toimintaa esillä, onhan se urheilunkin perusta Suomessa, hän sanoo.

 

Kaj Kunnas haluaa tukea myös Punaista Sulkaa.

 

- Suurten lehtien ja radiolähetysten kautta voin kertoa Punaisesta Sulasta ja siitä, mitä leijonat tekevät Suomen nuorison hyväksi. Voin olla myös mukana lipaskeräyksissä PuSu-liivi ylläni. Se olisi minulle mieluisaa tekemistä, sympaattinen toimittaja innostuu.

 

On Kaj Kunnas hieman huolissaankin nuorisosta.

 

- Aivan kaikki eivät ole syntyneet hopealusikka vasemmassa kädessä ja Ferrarin avaimet oikeassa.

 

Kuva: Antti Tuomikoski.- Kyllä minun ikäiseni syntyivät aivan erilaiseen ympäristöön. Lähellä oli perhe, sukulaiset, mummut ja papat ja oma kaveripiiri heti kotioven takana. Nyt ovat toisenlaiset kuviot ympärillä.

 

- Ennen ihminen kohtasi ihmisen. Nykyään nuori kasvaa ilman sitä ilmapiiriä.

 

Leijonat saavat Kaj Kunnaksesta erinomaisen lähettilään viemään Punaisen Sulan viestiä eteenpäin. Hänestä huokuva innostus ja positiivisuus kun tarttuvat niin helposti.

 

Punaisen Sulan avajaisissa 19.3.2016 Kaj Kunnas ja tanssiparinsa Jutta Helenius tanssivat silmiä hivelevän esityksen Tampere-talon parketilla.

 

Matti Tieksola

Punaisen Sulan toimikunnan puheenjohtaja

 

 

 

 



YHTEYSTIEDOT

Punainen Sulka

Suomen Lions-liitto ry
Kirkonkyläntie 10
00700 Helsinki

KERÄYSLUPA

Manner-Suomi POL-2015-8675, voimassa 1.1.2016-31.12.2017, Poliisihallitus 29.10.2015. Ahvenanmaa ÅLR 2016/6382, voimassa 1.1.2017-31.12.2017, Ålands landskapsregering 7.9.2016.

Punainen Sulka keräyksen kautta kerätyt varat käytetään nuorisotyöhön.


PUNAINEN SULKA SOMESSA