Auta Punaista Sulkaa tukemaan nuoria hyvään elämään!

Taiteilija Päivi Mäkinen

Taiteilija Päivi Mäkinen tukee nuoria esittämällä Édith Piafin chansoneja.
Siinä on jotakin taianomaista, kun Päivi Mäkinen ilmaantuu teatterin lavalle kuin tyhjästä. Tai pyrähtää yllättäen tulipunaisessa asussaan teatteriravintolan pöytien väliin. Tai astuu arvokkaasti kirkon alttarin eteen aloittaakseen Édith Piafin tarinan kertomisen tämän laulujen kautta.
Johtuisiko tuo väkevä tunnelma siitä, että Päivi osallistui aikanaan vuosia Sirkus Finlandian kiertueille. Vaikea tietää ja kuvata, se pitää yksinkertaisesti kokea.
Vuosia sitten Päivi Mäkinen tuli tunnetuksi esiintymällä yhdessä laulavan Mökö-koiransa kanssa. Mökö jäi kuitenkin eläkkeelle, mutta Päivin matka jatkuu. Tänään taiteilija tarjoaa hyvinkin monenlaista ohjelmaa teatterista konsertteihin.
Teatterin puolella Päivi Mäkinen esittää esimerkiksi monologina Jussi Tuomisen ohjaaman, television saippuasarjoista rakennetun brittikomedian  Saippuasta sairas.

Kilot irti elämästä -pienoiskomedia vuorostaan pureutuu paino- ja parisuhdeongelmiin.

Ja vakavaan aiheeseen pysähdytään, kun Päivi esittää isän sota-ajan kirjeisiin pohjautuvan musikaalisen tarinan Kirjeitä sieltä jostakin.

Mutta erityisesti Päivi Mäkinen tunnetaan tänään Édith Piaf-tulkitsijana. Hän on myös levyttänyt Piafin chansoneja.

Päivi Mäkinen löysi chanson-musiikin kooltaan pienen, mutta sisäisesti suuren ranskalaisen laulajattaren Édith Piafin vuonna 1994. Päivi oli itsekin esiintynyt kaduilla, joten Piafin elämäntarina ja sydäntä riipaisevat laulut tuntuivat hänestä ikään kuin omilta.

- Koen olevani etuoikeutettu saadessani opastaa kuulijoita ranskalaisen chansonin ja Édith Piafin maailmaan. Olen tutkinut ihailemani taiteilijan elämää monta vuotta matkustelemalla eri puolilla maailmaa. Mutta retki toisen taiteilijan sisäiseen maailmaan - se se vasta on ollut matkojen matka, Päivi toteaa.

Parhaillaan Mäkinen kiertää maata -kampanjan sulkalähettiläänä. Omalla taiteilijan osaamisellaan ja taiteilijan persoonallaan hän haluaa tukea nuoria saavuttamaan hyvän elämän.

Kiertueen Piaf-konsertti vie kuulijan mukanaan Pariisin taivaan alle, Piafin elämän vaiheisiin.

La Môme Piaf, ”Pikku varpunen” syntyi 19.12.1915 Pariisin Bellevillessä. Edessä oli lyhyeksi jäänyt, mutta väkevä elämä, kasvaminen katulaulajasta rakastetuksi chansontulkitsijaksi.

- Piaf osoitti, että mahdoton on mahdollista. Että ihmiselle ei anneta unelmaa, jos hänellä ei ole voimaa toteuttaa sitä.

- Édithin unelma oli vain ja ainoastaan rakkaus. Intohimoinen halu elää ja rakastaa antoi Piafille voimaa – elämän suruista huolimatta. Ja joskus laulu alkaa siitä, kun sanat loppuvat. On myös niitä lauluja, joita lauletaan vasta silloin, kun surun kyyneleet on itketty ja elämä alkaa. Tämä on valon ja varjon leikki, Päivi sanoo.

Tänään liian monen nuoren käteen on jäänyt elämän korttien jaossa häviäjän kortit. Eikä kaikilla ole Édith Piafin kaltaisia voimia jaksaa eteenpäin. Juuri siksi Päivi Mäkinen kiertää nyt maata paikallisten lionsklubien järjestämissä Punainen Sulka -konserteissa.

– Haluan omalla panoksellani antaa nuorille paremmat eväät kuin lapsuutensa vailla rakkautta kasvaneella Édith Piafilla oli, Päivi sanoo.

Hehkuen innosta saadessaan olla mukana tekemässä hyvää.

Teksti: Thorleif Johansson
Kuva: Antti Tuomikoski



YHTEYSTIEDOT

Punainen Sulka

Suomen Lions-liitto ry
Kirkonkyläntie 10
00700 Helsinki

KERÄYSLUPA

Manner-Suomi POL-2015-8675, voimassa 1.1.2016-31.12.2017, Poliisihallitus 29.10.2015. Ahvenanmaa ÅLR 2016/6382, voimassa 1.1.2017-31.12.2017, Ålands landskapsregering 7.9.2016.

Punainen Sulka keräyksen kautta kerätyt varat käytetään nuorisotyöhön.


PUNAINEN SULKA SOMESSA